maanantai 6. tammikuuta 2014

Huusholli kuosiin


Heipparallaa!

Leppoisa loppiainen alkaa olla lopuillaan.
Me ollaan vietetty tänään leikkipäivää :).
Lapset saivat päättää mitä koko perheenä
tehdään ja niimpä täälä on rakenneltu legoja
koko päivä :).


Eilispäivä tehtiinkin jotakin ihan muuta.
Pyhätöitä uhmatenkin kaikki alkoi siitä
kun riisuttiin joulukuuset ja kannettiin ne ulos.
Homma lähti ihan lapasesta...
Siinä samalla vaihtui olkkarissa järjestys ja
siivousinspis sai meijät ihan valtaansa ;).
Ja silloin kun se inspis valtaa on parasta vain
antautua sen vietäväksi... ;)
Niin tuli tehtyä kunnon siivot sekä ylä- että
alakerrassa ja lastenhuoneissakin hiukan järkät
vaihtui. Lähipäivinä pitääkin käydä niissä kameran
kanssa,vielä kun ne siivossa ovat.
Niistä on toivottukin postausta.


Keittiössä työpöytäkin koki uudistusta.
Selkeästi keväisempään suuntaan.
Punaisten jouluverhojen vaihtuessa valkoisiin
koko keittiön ilme oli hetken aikaa ihan outo,
mutta nyt on silmä niihin taasen tottunut ja tuo
vaaleus miellyttää kovasti.


Lemppari Greengatet, joita myös joulupukki toi hiukan lisää, 
pääsivät esille. Astiankuivausteline on niille justiinsa sopiva.
Siinä ovat samalla kyökin koristuksena ja käden ulottuvissa.


Mun aarteet :)


Huomenna alkaakin sitten arki ihan täysillä rullaamaan
ja on tekeminen,että arkirytmit saadaan kohilleen taasen.
Heti aamulla on kova koitos,että saadaan ekaluokkalainen
kouluun, kaksi keskimmäistä kerhoon ja nuorimmainen
neuvolaan.Ja vielä kaikki  a j o i  s s a!

 Mukavaa arkea kaikille täältä toivottelen!



20 kommenttia:

  1. Ihanat GG-latet ! Kyllä niitä on esillä kiva pitää.
    Reipasta Viikkoa !
    Laitappa kuvia järkkäilystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin,sulle kans reipasta viikkoa :).
      Miten sun arleen paluu sujui?Toivottavasti hyvin <3
      Pitää laittaa kuvia mööbelirallin tuloksista.On vain niiiin hurjan pimeää,että kuvista tulee
      ihan kummallisia. Aurinkoa ootellessa <3

      Poista
  2. Slurpsis mitkä ihanuudet siellä kuvissa <3 Mistä tuo ihana kuivausteline on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ;)
      Värikkäimmät latet meni kaappiin ja nämä lempparit pääsi näytille <3
      Tuo kuivausteline on Blossomista.Siitä on kyllä aikaa,ku oon saanu sen R:ltä lahjaksi.

      Poista
  3. Kyllä on ihanat GG:t, ai että! Alkoi heti kutkuttamaan no harmaat iso tähtiset latet, ne just sopisi ihanasti tuohon puuhyöllyyn, siellä olisi just niitten kokoinen kolo ;)

    Arki alkaa ja vähän meinaa ahdistaa, mutta eiköhän se ensimmäisen viikon jälkeen jo helepota :) Tarmoa aamuun, sinullakun sattuu olemaan siinä muutama muuttuja enemmän kuin itsellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä harmaat tähtilatet on ihan munki lempparit <3. Niistä aamukaffi maistuu niin hyvältä ;). Ne ja KEITTIÖPYYHKEET oli ne mun Tukholman-tuliaiset ;).

      Joo hetken varmasti kestää ennenkö taas tähän arkeen pääsee kiinni. Mutta kunhan se siittä pyörähtää käyntiin,niin kyllä se ahistuski tästä varmaan helpottaa.
      Iloa sinne teijän arkirumbailuun :)

      Poista
  4. Voi ihanuus, mitkä herkkukuvat <3 Noi GG:t vaan vie niin mennessään :)

    Olettepa olleet reippaina siellä. Uusia kuvia odotellessa. ( Niin, ja muuten laitahan ihmeessä kuvia vaikka vähän isopanakin, kun ovat niin nättejä ) :)

    Tsemppiä arkeen! Kellon pirinä on niin ärsyttävää, mutta toisaalta ne rytmit ja rutiinitkin on ihan okei, kun taas tottuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo reippausinto yllättää niin harvoin,että kun se senpään ottaa niin on vain reippailtava ;)! Aina tuo homma karkaa lapasesta...eka vähä järkkää yhtä huonetta,seuraavaksi toista ja kohta on koko talo järkkäilyä vailla ;).
      Pitää joku valoisampi hetki koittaa kuvailla!

      Mukavaa arkea ja touhuilua sinne teillekkin <3

      Poista
  5. Kylläpä kuulosti reippailta teidän toihuilut, mahtavaa kun into iskee ja asioita alkaa tapahtua :)!
    Niin kauniit lattekupit, paikkansa ovat ansainneet <3.
    Minuakin vähän huomisen tuoma arki jännittää, mutta eiköhän se taas siitä :). Tsemppiä aamukiireisiin <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit tsempeistä <3
      Oikein hurraa-huudon voisin päästää tämän aamun suoritukselle :)!
      Ajoissa ehdittiin joka paikkaan ja vieläpä ilman riitoja ja itkua,hurraa :)!!
      Kyllä se arki taas tästä lähtee!

      Teijän perheelle kovasti täältä toivottelen mitä mukavampaa arkea <3

      Poista
  6. Ihanat astiat. Siinä onkin tavoitetta aamuksi.. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookki :)?
      Astioista nuo vaal.punaiset lautaset ei oo Greengateä.Ovat joku kirpparilöytö,mutta väriensä puolesta passaavat hyvin lattejen seuraksi.

      Kivaa viikkoa sinnekkinpäin :). Saapa nähdä saadaanko loppuviikolla lunta?

      Poista
  7. Voi ihastunut huokaus GG-kokoelmasi kanssa!! Noihin ei kyllä kyllästy koskaan ja tasaisin väliajoin pitää ostaa aina pari uutta :) Nyt mulla on epätoivoisessa haussa Sophie Vintage-latte, kun vasta yhden olen onnistunut saamaan :/ Pitää alkaa kahlaamaan verkkokauppoja läpi,kun ei "oikeista" kaupoista löydy.
    Mukavaa ja touhukasta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette <3

      Gg:t on vain niin <3 . Niihin ei voi olla rakastumatta. Ja se niiden yhteensopivuus!!!Ei tarvitse ostaa 6kpl:tta samanlaista = koko astiastoa vaan pari sitä ja pari tuota ja aina näyttää kauniilta ja sopii hyvin suurempaankin kattaukseen :).
      Tykkään kyllä niin!

      Löysitkö Sophie Vintagen jo? Voin kysyä siskoni kukkakaupaöta löytyykö niiltä? He lähettävät Gg:itä myös postitse.

      Kivaa vkl:a <3

      Poista
    2. Kyllä sitä muutamasta nettikaupasta on löytynytkin,mutta harmittaa jotenkin ne postituskulut. Tulee yhdelle mukille aika kova hinta :P Mutta kun ei sitä mistään "lähikaupastakaan" tunnu löytyvän,niin taitaa vaan olla pakko pulittaa ne postitkin. Tosi kiva jos kysäiset siskoltasi! Ja jos löytyy,mitä tulisi kaikkineen maksamaan. Kiitos! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  8. Ihana gg kokoelma ja sopii ihan täydellisesti tuohon kuivaustelineeseen!:) <3 tähtilatet on kyllä herkkuja, joutuukohan niitä alkaa kans keräileen..
    Tsempit arkeen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä et ehkä Niina voi elää ilman niitä... ;)!!!!
      Hanki ihmeessä!

      Lumista viikonloppua sinne teille <3 ja hyvää vointia!

      Poista
  9. Meidän kuusi saa huomenna lähtöpassit, kissat ovatkin jo avuksi alkaneet sitä riisua...
    Olin neljän päivän reissulla ystäväni luona Espoossa ja nyt siivoukset odottaa.
    Mukavaa ja valoisampaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinki,että olit reissussa. Toivottavasti oli oikein mukava ja onnistunut reissu :).
      Joonalla on täälä sulle pikkujuttu,jota on ollu sulle tuomassa monena päivänä.Ehkäpä ylläri ilmaantuu teille vkl:n aikana.
      Minä täälä aina vaan oon angiinassa,se uusiutui :/.
      Nyt pitää ottaa iisisti ja lepäillä vain koko vkl.

      Tsemppiä siivouksiin ja hauskaa vkl:a <3

      Poista
  10. No vihdoinkin pääsen kommentoimaan tätä: Siis iso jee siivousinspikselle!! Se on yks ehdottomasti parhaista tunteista. Ja tuplajee sille, että se iski teihin yhtä aikaa :D Meillä se on vain mun ominaisuus ja sitten mä puunaan paikkoja yömyöhään :D

    Nuo salusiinit on niin ihanat! Oon miettinyt niitä meille mutta jotenkin epäröin vielä. Mitä mieltä sä oot? Passaisko ne tähän keittiön puolelle vai onko ne liian romskut meille?

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)