tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kevätreissulla


Moikat!

Täällä on tänä aamuna ihmetelty lumisadetta! 
Mieli on kuitenkin niin iloinen viime viikonlopun
kevätreissun jäljiltä, että sitä ei isot eikä pienet
takatalvet sureta ;)

Meillä oli viikonloppuna Blogisiskosten treffit.
Näistä ihanista tapaamisista on pyritty tekemään tapa. 
Tavataan vähintään pari kertaa vuodessa.
Treffejä järkkäiltäisiin varmasti useamminkin, mutta nämä
pitkät välimatkat hiukan niitä rajoittaa.
Tapaamispaikkaa aina vaihdellaan sen mukaan, että
kunkin kotopaikkakunnalla vieraillaan vuorotellen.

Tällä kertaa siis kokoonnuimme Seinäjoella.

Seinäjoella ohjelmassa oli kirppari- ja shoppailukierrosta,
kyläilyä ja pienen vauvelin ihastelua Vaniljahousessa <3
(Sinne en ite valitettavasti ehtinyt).

Minä lähdin reissuun muita hiukan myöhemmin lasten kanssa.
Matkustettiin pitkästä aikaa junalla, lasten suureksi
riemuksi :) ! Yhdistettiin siis äipän kevätreissuun myös
 mummolareissu ja lapset pääsivät sinne
 viettämään laatuaikaa isovanhempien kanssa.
Suuret kiitokset vielä sinne lastenhoidosta <3

Oli ihana vaihtaa kuulumisia ystävien kesken ja ihan
kasvotusten. Yhteydenpito on toki muutoinkin tiivistä,
mutta nämä livetapaamiset on kyllä niin kullan arvoisia!
Reissussa mukana olivat Allidaalia , Iida Emilia Pilvenhattaralta ,

Yksi reissun kohokohta oli ehdottomasti lauantainen
Niiiiiiin kaunista ja ihanaa ja herkullista <3
Hyllyt täynnä ihanuuksia, pastellien eri väreissä.
Herkkutiskistä löytyi aivan taivaallisia leipomuksia,
jotka Malla itse leipoo. Vaatetta erimerkeissä ja paljon
kodin sisustustuotteita. Siis puoti pullollaan kaikkea
ihanaa <3 . 

Kuvat puhukoot sen mitä ei sanat pysty kertomaan ;)


Varoituksen sanana on ehkä sanottava, että
tästä puodista et kerta kaikkiaan voi lähteä tyhjin käsin kotiin.
Et vain malta ;)
Ja tänne on päästävä aina uudestaan ja uudestaan ;)


En oo kovinkaan pastellivärien perään, mutta niin
vain kävi, että pastelliahan sieltä puodista meijänki
kotiin kannettiin :) .
Greengaten ihana puulaatikko, servettejä sekä
helluinen sirotin kaunistavat nyt meijän keittiötä.


Tuhannet kiitokset Malla ja tytöt!
Tällä reisulla eletään taas pitkästi ;)


9 kommenttia:

  1. Tuo laatikko on niin ihana! Onneksi et jättänyt sitä:)
    Ihana viikonloppu <3 ihanat ystävät!<3

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen ja näköinen reissu teillä ollut! Anskun blogissa samaa jo ihastelinkin, tuo Mallan putiikki täytyis kyllä ehdottomasti käydä kokemassa livenä vaikka kesällä :)

    VastaaPoista
  3. Voi, toi laatikkohan on vallan ihastuttava, ja kauniisti olet sen koristanut <3
    Kiitos vielä seurasta! Oli kyllä niin mukava reissu. PItkään riittää muistelemista :)

    Mukavata viikkoa sinne! Ei kai enää mitään takatalvia ole tulossa. Pääsiäisenä alkaa kesä ;)

    VastaaPoista
  4. Näihin kuviin ja tunnelmiin palaa kylää niiiin mielellään, mahtavia muistoja parhaassa seurassa. Ihanasti sopii tuo lootakin köökkiisi ja mitäs ihanuuksia se onkin sisäänsä kätkenyt :)

    VastaaPoista
  5. Voi onneksi pääsit reissuun! Mallan puoti on i h a n a!! Herkkuja en oo siellä vielä maistanut mutta seuraavalla kerralla täytyy topata päiväkahville siihen :)

    VastaaPoista
  6. Oli se vaan niin mukava tapaaminen!! :) Vieläkin hymyilyttää! Ja miten te kaikki ootta kirjottanu ihanasti puotista ja kuvatki on niin kauniita, että mä vaan hämmästelen! Kiitos! <3

    VastaaPoista
  7. Pienetkin reissut piristää! Tuolla Mallalla on päästävä käymään!
    Tunnelmallista pääsiäisviikkoa teille!

    VastaaPoista
  8. Onpas ihanan näköinen putiikki, tuonne pitäisi kyllä joskus päästä ehdottomasti!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)