tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen viettoa


Niin se vain pääsiäinen oli ja meni.
Miten nuo pyhät meneekään aina niin nopeasti ohi??
Arki on jälleen alkanut ja aurinkoisella säällä se meitä
helliikin :)

Tässä postauksessa vielä muutama kännykkäotos
meijän pääsiäisen vietosta.


Lasten mielestä kohokohta oli tietysti lauantaiaamun trullikierros.
Siihen valmistauduttiin tekemällä pajunkissoista virpomisvitsat,
siinä askartelujen välissä tietysti piti myös hiukan herkutella
suklaamunilla :)

Kun kaikki rekvisiitat olivat päällä ja kasvot maalattuina
pääsivät trullit liikenteeseen.
Ahkeria virpojia olivatkin ja varsin isot palkkiot saivat
pannuihinsa. Lauantai-ilta kului niitä herkkuja syöden
sekä kokkoa polttaen.


Pääsiäisenä saatiin myös nauttia myöhäisistä aamuherätyksistä,
perjantai-illan kiireettömyydestä ja sen tunnelmasta.
Sekä monista vieraista, joita meillä kävi.
Myöskin hyvä ruoka ja herkut kuuluivat meijän pääsiäiseen.


Sunnuntaina laittauduttiin parhaimpiimme,
 kiharoita hiuksiin ja juhlamekot ylle...
ja lähdettiin juhlimaan lasten serkkujen syntymäpäiviä.


Pääsiäiseksi halusin kokeilla jotakin uutta leivonnaista.
Perinteiseen sitruunamarenkikakkuun lisäsin turkinpippurirouhetta
marengin sekaan ja voi että se sopi siihen täydellisesti!
Kiitos vinkistä ja ohjeesta Eeva ja Taina.

Toisen uuden ohjeen löysin TÄÄLTÄ.


Tämä DAIMJUUSTOKAKKU oli oikein herkullista myöskin.
Ja nopea ja helppo tehdä.
Ainekset vain sekaisin ja kakku pakastimeen.
Sulatukseen kannattaa varata riittävästi aikaa,
ettei joudu tarjoamaan hileistä ja puolikohmeista kakkua
juhlapöydässä....kuten meille kävi ;)


Nyt on lomailtu ja herkuteltu niin tarpeeksi,
että arkeen paluu tuntui oikein mukavalta.

Siispä toivotan sinullekkin iloa päivääsi :)

--------------------

Ps. Fb-arvonta on suoritettu.
Käypä kurkkaamassa suosiko onnetar sinua??

4 kommenttia:

  1. Ihanan iloisia ja värikkäitä pääsiäistunnelmia <3
    Suloiset trullit ollut kyllä siellä ja tuo kakku näyttää mahdottoman herkulliselta.

    Mukavaa kuulla että arki alkoi auringonpaisteella :)

    Iloista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikäs oli pääsiäinen kaikin puolin ;)
      Kakkuohjetta voin kyllä todella suositella. Aikas herkku <3

      Iloa myös sun viikkoosi!

      Poista
  2. Meillä meni pääsiäinen ihan totaalisesti sivu suun! Ei siivottu, ei leivottu eikä herkuteltu mitenkään. Mikään ei maistunut ja sängynpohjalla retkotettiin 6 päivää! Tänään saatiin antibiotit ja muut myrkyt, jospa se tästä alkaisi elämä voittaa.
    Huomasitko, että oltiin just samalla ajalla VillaHonkasalon arvonnassa. Taitaa kuume hellittää, kun tämä akka jaksaa nousta jo läppärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmitus tuota tautia ja sairastelua :(
      Toivottavasti voitte jo paremmin!
      Ja naapurit on tuota varten, kun ei ite saa/voi leipoa tai siivota tai muuta niin soitto naapuriin riittää ja apu ja herkut ja leipomukset tulee paikalle :D Muistakaahan tämä!

      En huomannutkaan, että oltiin linjoilla samaan aikaan....hyvä jos läppäri alkaa taas innostamaan.Selvä tervehtymisen merkki ;)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)