lauantai 7. joulukuuta 2013

Kodin lämpöä ja joulun tuntua

Pitkä viikonloppu puolessa välissä.
Ihana tälläinen kolmen päivän vapaa!
Eilen juhlittiin Suomen lisäksi vähän etuajassa
meijän esikoisen 7v-juhlia. Touhua ja puuhaa 
riitti juhlavalmistelujen kanssa ja tämä päivä
onkin vain oltu ja oleiltu.
Keittiön tavarat vaihtoi jälleen paikkaa.
Tai oikeastaan tämä hellankulma on ainut kohta
jota voi keittiössä muokkailla. Keinutuoli siirtyi kamarista
tuohon,samoin kuin pikkukomuutti.Siinä on mukava 
aamuhämärissä keinutella samalla, kun sytyttelee puuhellaan tulia.

Tämä hella on kyllä niin ihana <3
Jotenkin se tuo niin kodin lämpöä tupaan!
Tykkään siittä ihan älyttömästi!

Joulua on laiteltu keittiöön myös hellanurkkaukseen.



Joulusukat on ripustettu uunin pankolle.
Tosin minikokoisena ;)
Pääsee joulupukki tänä vuonna vähällä!

Lauantai-ilta jatkuu vielä saunomisella.
Huomenna saadaan lapsukaiset hoitoon ja 
päästään miehen kanssa kaksistaan kaupungille.
Jouluostoksille.
Melkoista luksusta ;)


Lokoisaa lauantaita myös teille!

18 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihania kuvia!! Kaunista teillä ja niin kodikasta <3
    Mä kans haaveilen puuhellasta..
    Mukavia shoppailuhetkiä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitti!On kyllä aikas luksusta päästä kaksistaan.Käy melkeistä treffeistä ;)
    Puuhella on kyllä niin kiva ja nopea.Lämpö leviää heti tupaan <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania tunnelmia. Tuo puuhella on ihana ja vanha ikkunapuu myös!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä! Puuhella on ihan ykkönen. Meille tuli sellainen viime kesänä ja rakastan sitä.

    VastaaPoista
  5. Voi jestas tuo keittiö on ihana ja juuri tuon upean vanhan uunin ansioista! Niin se vaan joulukin tuli tupaan, kun kauniit punaruudulliset keittiöliinat koristavat uunin reunalla <3

    VastaaPoista
  6. On kyllä tosi ihanan näköistä siellä! <3 Enkä yhtään ihmettele että tuo hella on sun lempparikohta keittiössä, aivan mielettömän ihana onkin <3

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän upea ja kodikas fiilis tulee näistä kuvista! :) ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  8. On kyllä kaunista teillä.
    Ihania kuvia.
    E-R

    VastaaPoista
  9. Voi miten kaunista ja kodikasta! Anne

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunista, puuhella olisi todella ihana.

    VastaaPoista
  11. Kodikasta! Teillähän on valmis joulu jo!
    Mukavaa shoppailua!

    VastaaPoista
  12. Kaunista ja jo niin jouluista!
    Tiedan tunteen,kun paasi joskus yksin tai kaksin ostoksille tai edes superiin.Nyt minulla on jo helpompaa ja voi jattaa lapset jo yksin kotiin.

    VastaaPoista
  13. Niin lämmin ja kodikas tunnelma <3

    VastaaPoista
  14. Ihana tunnelma ! Keinussa onkin mukava nauttia puuhellan lämmöstä.
    Nauttikaa yhteisestä ajasta.

    VastaaPoista
  15. Aivan superihana puuhella! Tuollainen on munkin haaveiden talossa!

    VastaaPoista
  16. Oonkohan mä joskus sanonut, että r a k a s t a n teidän keittiötä ;D Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaunis jokaisesta kommentistanne <3

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)