perjantai 29. elokuuta 2014

Ruususella


Vielä yhden postauksen verran on juttua
meijän blogisiskojen viikonlopusta.

Perjantai-iltana kävimme Juthbackanin markkinoilla.
Itse en mitään ihmeempiä löytöjä sieltä tehnyt,
mutta tunnelma oli mukava kuten aina ja
seura oli mitä parhainta ;)

Lauantaina lähdimme Kannusta kohti ja siellä
meillä oli suuntana Kukkatalo Ruusunen.
Ruusunen löytyy myös Facebookista

Kukkatalo Ruusunen on täydenpalvelun kukkakauppa,
jossa kaikki sidontatyöt tehdään 
ammattitaidolla ja suurella sydämellä.
Kukkien lisäksi Ruususessa on laaja valikoima
lahjatavaraa, sisustustuotteita, tekstiilejä,
huiveja, koruja sekä suuri valikoima Greengaten
ihanuuksia <3


Kaupan kotoinen ilme räsymattoineen kaikkineen
toivottaa tervetulleeksi ihastelemaan ja tekemään
hankintoja.

Ruususesta löytyy varmasti kaikille jotakin.
Niin itselle, kotiin, tuliaisiksi ja lahjaksi.
Suosittelen pistäytymään :)




                                    Nettikauppaa ei liikkeellä vielä ole, mutta Ruususen tytöt 
kyllä mieluusti postittavat tuotteita mikäli sellainen tarve on.


 Upeita koruja syksyn juhliin tai miksei 
ihan vain arkea piristämään!

Kaupalla on niin kauniita kattauksia ja asetelmia. 
Tämä punainen somistus toi mieleen
jo ripauksen joulun tuntua <3


 Kiitos vielä Ruususelle!

Matka Ruususelta jatkui meille 
Taloon Tähtitaivaan Alle.
Oli ihana kun saatiin  niin mukavia vieraita.

Kaikki reissut saatiin kulkea tällä upealla ja 
tilavalla Toyota hybridi Versolla.
Suuret kiitokset Kokkolan Autoliike Nystedille!

Seuraavalle reissulle joudutaan ehkä ottamaan myös peräkärry mukaan ;)

8 kommenttia:

  1. Näihin kuviin on kyllä aina ilo palata ja tuo autokuva saa kyllä joka kerta ison hymyn huulille :D Ihanaa viikonloppua sinne valtavan kauniiseen kotiin ja halaus rakkaalle vanhukselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa :D
      Ja todellaki nämä kuvat saa hymyn viipymään pitkään suupielissä ja monen monta hetkeä ja tilannetta tulee näistä mieleen. Näiden reissukuvien kera on ihana ootella joulukuuta ja sitä, että päästään teijän ihanaan ja tunnelmalliseen kotiin <3

      Halaus lähtee täältä myös sinne toiselle vanhukselle ;)
      Vietä mitä ihanin viikonloppu <3

      Poista
  2. Ihastuttava kukkatalo! Täynnä sisustuksen hurmaa!
    Nautitaan elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kommentistasi :)
      Ruusunen on kyllä täynnä kaikkea ihanaa ja siittä kiva, että sielä on moneen makuun ja eri tyylisiä juttuja. varmasti siis jokaiselle jotakin mieluista. ja ne kukat....<3

      Niin tehdään :) Nauti sinäkin ja vietä kiva viikonloppu <3

      Poista
  3. Ihanasti olet taltioinut reissun parhaat hetket kamerallasi <3 Oli niiiin hauskaa ja suuret kiitokset vielä tähtitaivaan emännälle kaikesta :)

    Nyt jäädään innolla odottelemaan uutta tapaamista!

    Leppopista sunnuntaita! Toivottavasti sairastuvalla ollaan parempaan päin!

    ps: Peräkärry olis tosiaan ollu tarpeen ;)

    VastaaPoista
  4. Oli ihana poiketa Ruususeen !
    Toivottavasti sinne pääsisin uudestaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Seuraavalla Lampin reissulla täytyy taas jarrutella tuossa Ruususen kohdalla. Mun mielestä se on ihanasti enemmän kuin kukka- ja lahjatavaraliike. Paljon kaikkea ihanaa <3

    VastaaPoista
  6. Onpas ihanan näköinen putiikki! Oli muuten tosi lämminhenkinen ja kaunis se Kotivinkin juttu teidän kodista ja perheestä. :)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)