maanantai 22. syyskuuta 2014

Kakkuilua ja kirppistelyä


Moi!

Uusi viikko aluillaan ja valtavan kiva ja
oikeinkin voimaannuttava viikonloppu takana <3
Siitä kirjoittelen sitten hiukan myöhemmin.

Reilu viikko sitten vietettiin kummityttömme synttäreitä.
 Pieni 3vuotias päivänsankari toivoi juhliinsa jotakin
prinsessakakkua, kun sitä häneltä kyselin.

Niimpä tein hänelle tällaisen:


Täytteeksi laitoin Pätkistäytettä.
Koristelut sokerimassalla ja pikeerillä.


Tornien viirit askartelin paperista ja hammastikuista.


Päivänsankari oli tyytyväinen kakkuunsa ja
se on aina se palkitsevin hetki, kun näkee
pienten silmien loistavan ilosta ja ihastuksesta :)


 Ja sitten siihen kirppistelyyn....

Viime viikolla vietiin ystäväni kanssa kirppikselle
tavaraa myyntiin. Toiveena on päästä eroon meille
ylimääräisistä ja tarpeettomista vaatteista ja tavaroista.
Ja näin ollen saada kaappeja ja varastoja tyhjemmäksi
täällä kotona.

Mulle vain käy usein niin, että vien vuokrapöytään tavaraa 
myyntiin ja  palaan kotiin uusien tavaroitten kanssa!!!
Se kait se on kierrätystä parhaimmillaan ;)
Mutta ne komerot ja nurkat ei kyllä sillä tahdilla
tyhjene.Ei sitten yhtään!


No tällä samalla kaavalla kävin perjantainakin pöydän
kirpparilla täyttämässä ja kun vähän oli ylimääräistä
aikaa niin kierrettiin hiukan tyttöjen kanssa.

Ja nämä ihanuudet mua siellä kutsui luokseen :) 


Wanhat, kauniit, ehjät ja puhtoiset liinavaatteet <3
Lakana ja kaksi tyynyliinaa kauniisti kirjailtuna.
Nämä on vain niin kauniita!

Ajattelin jotakin kloriittikäsittelyä niille antaa
jos niistä saisi tuon aavistuksen kellertävän sävyn pois.
Onko teillä kokemusta? Kestääkö nuo vanhat ihanuudet?


Lämmittäviä auringonsäteitä toivottelen
pirtsakoituviin syyspäiviin ja oikein
mukavaa viikkoa!


21 kommenttia:

  1. Upea kakku!
    Vanhoja lakanoita en minäkään voi vastustaa!!
    Olen itse pessyt ne 60 asteessa valkopesuaineella, ja laittanut Vanish-valkaisuainetta pesupulverin sekaan. Hyvin on valkaistunut ja kesällä kun saa vielä auringonpaisteeseen kuivumaan niin se valkaisee entisestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Minttu :) !
      Täytyypä kokeilla.

      Iloa päivääsi <3

      Poista
  2. Voi komeus taasen tuota kakkua, sinä olet ilmiömäinen taituri <3

    Tuo taitaa olla jokaisen kirpparikiertelijän pahe, olevinaan toisesta päästä ulos, mutta samalla kannetaan sivuovesta sisään ;) Mutta kiertoon sentäs menee, se on ihanaa. Ja eihän tuollaisia lakanoita nyt voi vaan olla kotiuttamatta, ei mitenkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku :)

      Tuota juurikin on mun kierrätys:pääovesta ulos ja sivuovesta sisälle ja sitte mä vielä ihmettelen miten tämä tavarapaljous ei pienene ;)
      Voi meitä :)

      Poista
    2. Paras esimerkki kun kierrätyksestä on Turusta, jossa vein pussillisen tavaraani kirpulle ja palasin kotiin puusohvan kanssa :D .
      Hyvä ostos, joka palvelee keittiössä yhä ;)

      Poista
  3. Kaunis kakku ja varmasti maistui päivänsankarille !
    lakanat kestävät kloriten hyvin. Itse laitan seuraan pesukoneen lokeroon. Käytän aina laventelintuoksuista kloritea. Valkoista ja puhdasta tulee !
    Vanhat pitsilakanat ovat niin suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on <3

      En oo tiennytkään,että kloritea on olemassa laventelintuoksuisena..??Täytyypä ettiä sitä heti seuraavalla kauppareissulla :)
      Kakun pätkistäytettä tein ekaa kertaa ja ohjeen löysin googlettamalla.Ja hyvää oli, nam :)


      Poista
  4. Voi miten ihanan näköinen kakku <3
    Teillä on niin kaunista! Tänään vahingossa sain töissä käsiini kotivinkki lehden, jossa teidän kaunis koti oli :) Ihana juttu ja kauniit kuvat oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3
      Kiva jos tykkäsit :)

      Poista
  5. Voi miten kaunis kakku! Ja ihana tuo kaappi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kaapin tuunailusta oonki tehny oman postauksen. Patakaappi sai uuden, paremmin meille sopivan ilmeen :)

      Mukavaa päivää sulle!

      Poista
  6. ihana kakku:) ja varmasti herkullinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Herkullisia olivat myös ohjeellasi tehdyt vaniljapullat, joita viime viikolla kokeilin.Nam!
      Mun piti tehdä niistä postausta, mutta pullat hävisivät ennenkö ehdin niitä kameralla ikuistaa ;)

      Poista
  7. Upea kakku pienelle prinsessalle! Ihania vanhoja lakanoita olet löytänyt! Itsekin etsin aina vanhoja liinavaatteita kirppareilta, mutta laihoin tuloksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3
      Välistä noita lakanoita saa kyllä oikein hakemalla hakea eikä siltikään löydy.
      Tai sitten niistä pyydetään niin kohtuuttomia hintoja ettei mitään laitaa. Nämä sain kyllä edukkaasti alta 6€ koko kasa ;)

      Poista
  8. Aivan ihana taideteos tuo kakku! Syttyi kyllä minunkin silmäni heti sädehtimään, ja kuolakin alkui valua ;)

    Hih, tuttua hommaa toisellekkin harakalle tuo aarteiden löytyminen, vaikka tavaraa on muutenkin liikaa! Mutta pääasia tosiaan, että pääsee eroon niistä itseleen turhista, ja kuitenkin voi löytää edullisesti jotain iloa omaan kotiin <3

    Mulla on noista vanhoista pitsesitä se kokemus. että kestävät todella hyvin mitä vaan. Eivät nyppäänny eikä hajoa niinkuin nykyajan uudet (halvemmat ) lakanat! Toki pitsiosat voi olla hauraampia. Mutta toivottavasti saan ihanuudet valkaistua :)

    Iloa päivääsi!

    Ps: Niin kaunista aina teillä. Voi huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida Emilia <3
      Voi meitä harakoita ;)

      Poista
  9. Voi, miten upea kakku!! Kyllä taatusti oli päivänsankari onnellinen tuon nähdessään :)

    Ja aivan ihanat kirpputorilöydöt, olen itse aivan hullaantunut vanhoihin lakanoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla,että meitä lakanahulluja löytyy muitakin etten minä oo ainut, hih ;)

      Aurinkoa viikonloppuusi <3

      Poista
  10. Wautsi, mikä prinsessalinna! Hurmaava!
    Nauttikaa elämästä ja syksyn tuulista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :)

      Samoin mukavaa syksyä myöskin sulle!

      Poista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)