tiistai 24. marraskuuta 2015

Huurrelyhty



Heipat pitkästä aikaa!
Nämä tietotekniset ongelmat aina hiljentää tämän
blogin ja bloggarin tyystin. Oon niin onneton näiden
yliluonnollisten tietsikkaongelmien kanssa.
Syy viime aikojen hiljaisuuteen oli juurikin nuo edellä mainitut.
Toivotaan, että nyt saadaan postaukset pelittämään.

Täällä on jouluteltu jo jonkin aikaa ja nautittu. 

Tää on niin parasta aikaa 


Viime viikolla, ennen lumen tuloa, meillä oli lasten kanssa
 kova lumen kaipuu ja sitä kaivatessa
 askarreltiin helppoja ja kauniita huurrelyhtyjä.


Idean oon napannut joskus Pinterestin ihmemaasta.

Lyhtyihin tarvitset:

* lasipurkin
* liimaa
* suolaa


Pese lasipurkki ja poista siitä etiketit.
Levitä lasipurkin pintaan liimaa ohuesti.
(Me käytettiin tavallista Erikeeperiä.)
Sirottele liimapinnalle suolaa niin, että se peittää koko purkin.
(Jos sinulla on iso purkki kannattaa liima ja suola levittää
ensin puoleen purkkiin ja tee sitten toinen puoli samalla tavalla,
ettei liima ehdi kuivahtaa liikaa).



Anna purkin kuivua.
Lopuksi voit koristaa lyhdyn kauniilla nauhalla.

Jos tahdot niin voit tehdä teippauksilla purkin kylkeen
kuvioita ennen liiman ja suolan levitystä.
Ja kun liimasuolaus on kuivunut poista teippi,
näin osa lyhdyn pinnasta jää kirkkaalle lasille.
Minun askartelukaverit olivat tällä kertaa sen verran
pikkuisia, että jätettiin turhat kikkailut tekemättä.

Kauniita tuli näinkin!


Jouluisin ajatuksin,
kuulumisiin 

7 kommenttia:

  1. Kivat askartelut! Meilläkin on ollut tietsikka- ja kameraongelmia ja on sitten ärsyttävää, kun ne ei toimi! Just nyt olis tietysti paljon kuvattavaa...
    Oikein tunnelmallista ja ihanaa joulunodotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nuo tietsikka- ja kameraongelmat on kyllä niin ärsyttäviä ja vaikeuttaa tätä harrastusta TOSI pahasti!
      Toivottavasti saadaan ne pian kuntoon.

      Mukavaa joulun odotusta myös teille ❤️

      Poista
  2. Onpas kiva ja talvinen idea...ehdottomasti kokeiluun ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä kiva ja helppo.
      Ja jos on muutama erikokoinen lasipurkki niin asetelmasta tulee tosi kiva!
      Kannattaa koklata :)

      Poista
  3. Ihastuttava, kertakaikkiaan! Meillä on saunassa lasipurkki, jonka pohjalla suolaa. Odotetaan kovasti, että alkaa siitä kasvamaan "seiniä" pitkin ja saadaan huurremainen tunnelma ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit :)
      Hei kerro lisää tuosta saunan suolalyhdystä??? Pelkkää suolaako vain purkin pohjalle...??

      Poista
  4. Ihana idea, taidanpa pitää ensi viikonloppuna pienet askartelutalkoot. Ihanaa joulun odotusta teidän väelle!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)