sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia




Joulu alkaa olla ohitse, pyhät nyt ainakin.
Täällä meillä taidetaan joulustella perinteisesti
sinne loppiaisen tienoille asti.
Itelle riittäis vähän vähemmänkin, mutta lapset ei 
joulusta niin vain luovu :)

Ennen joulua en blogiin juurikaan ennättänyt,
Instan puolelle oon kuvia pikaisesti napsinut ja 
lisäillyt enemmänkin joulustamme.

Nyt kuitenkin pieni jouluinen kuvakatsaus.


Lasten kanssa koristelimme piparkakkutalon.
En tiedä kumpi olikaan tärkeämpi...karkkien määrä
vai itse piparkakkutalo ;) ??


Perinteisesti sain viettää jälleen päivän kukkakaupan
tiskin takana, juuri ennen joulua.
Siinä kiireapulaisen virkaa toimittaessa ehdin näkemään
toinen toistaan upeampia jouluisia asetelmia,
joita Kukkatalo Ruususen tytöt asiakkailleen loihtivat.
Inspiroiva ympäristö sai minutkin niin valtoihinsa, että
kotiin tullessa oli ihan pakko koittaa tehdä oma asetelma
joulupöytäämme koristamaan.
Ihka ensimmäinen laatuaan!

Meillä aattoa vietetään aina samalla,
hyväksi todetulla "kaavalla".
Perinteistä pidetään tiukasti kiinni.
Riisipuuroa aamupalaksi,
joulupukin kuumalinja,
joulurauhan julistus kuunnellaan ja katsotaan,
sen jälkeen joulusaunaan.
Myöhemmin katetaan jouluateria ja syödään
se pitkään ja nautiskellen...
toki lapsukaiset ei meinaa malttaa penkeillä pysyä,
kun koputuksia ja askeleita tuntuu kuuluvan
joka välissä ulko-ovelta.


Odottavan aika on niiiiiin pitkä
ja pikkutonttuja meinaa jännittää :)





 Viimein kuuluu, ihan oikeasti, se koputus ulko-ovelta ja
 hartaasti odotettu vieras saapuu tuoden lahjoja mukanaan.



Ihaninta joulussa on nähdä lasten ilo ja onnellisuus
sekä kiitollisuus saamistaan lahjoista.

Eikä sitä joulun tunnelmaa ❤️ voita mikään.

Jouluaaton jälkeen muut pyhäpäivät vietetään meillä 
oman perheen kanssa lahjoista nauttien, herkutellen,
kiireetöntä aikaa viettäen.


Tunnelmallisia tee- ja glögihetkiä on vietetty kamarissa
 kynttilänvalossa ja kakluunin lämmössä.
 Siinä on hyvä miettiä toiveita ja haaveita 
myös uudelle alkavalle vuodelle.


Näissä jouluisissa tunnelmissa  jatketaan
kohti vuoden vaihtumista.




5 kommenttia:

  1. On teillä kyllä niin ihana tunnelma tuvassa...tuolla nauttis mielellään kupposen, jos toisenkin ystävän ihanassa seurassa ❤️

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanaan blogiin löysinkään! Aivan ihana tunnelma kuvissa!
    Ihana Joulupukki ja melkeinpä voi aistia jännityksen pienten vatsanpohjissa, kun pukkia ihastelevat!
    Ihanaa sunnuntaita ja tervetuloa vastavierailulle Villejä Lupiineja-blpgiin jossa on meneillään arvonta!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniin jouluiset kuvat ja kerrassaan upea kuusi!

    VastaaPoista
  4. Mahtavan muhkea joulupuu teidän olkkarissa.
    Ihastuttava tunnelma kauniissa kodissa ♥
    Hyvää Uutta Vuotta ♥

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)