maanantai 31. lokakuuta 2016

Maanantaimietteitä


Maanantaimoikat!

Uusi viikko alkoi kauniilla auringonpaisteella.
Syksy on kulunut nopeasti,
jotenkin tuntuu, että nopeammin kuin muina vuosina.
Huomenna vaihdetaan kalenterin sivu jo marraskuulle!
Ja sehän tarkoittaa sitä, että jouluhömpötyksen saa vähitellen
päästää valloilleen!
Ihanaa 



 Viikonloppu oli pitkästä aikaa kiireetön ja aikatauluton.
Ihan parhautta.
Lauantaina kaivelin jo joululehdet näkösälle.
Joulumusiikin ja kahvikupin kera niitä oli mukava selailla.
Muutaman idean niistä jo nappasin tulevaa joulua aatellen.

Mitenkäs siellä teillä ruudun toisella puolella,
joko jouluttaa ♥ ??



Nyt kuitenkin vielä nautiskellaan aurinkoisista syyspäivistä.
Saapa nähdä saadaanko tällä viikolla jo lunta tännekkin?
Lapset sitä jo kovasti oottavat...äiti ei ehkä niinkään ;)

Muksaa alkanutta viikkoa 


4 kommenttia:

  1. Jouluvaloja olen laittanut jo paljon ja vähän tonttuja ja enkeleitä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kouluttaa kovastikin. Joululehtiä olen minäkin selaillut, kynttilät palavat niin sisällä kuin ulkonakin ja yhdet kaamosvalot laitoin pihalle. Nämä ovat niitä pimeän syksyn hyviä puolia.
    Kauniita ja tunnelmallisia kuvia postaus pullollaan. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
  3. Ei nyt ihan vielä jouluta..:) Joulu/tunnelmavaloja on kyllä jo ripusteltu...uloskin..:)

    VastaaPoista
  4. Mä odottelen jo lunta kanssa kovasti! Joulufiiliskin tulisi varmasti, kun olis lunta. Levittelin jouluvalot jo tunnelmaa luomaan, josko se fiiliskin sieltä saadaan!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)