maanantai 13. marraskuuta 2017

Joulukirja-arvonta



Joulu saapuu hiljalleen....

Ja nyt kun isänpäivä on vietetty niin meijän talossa
se tarkoittaa sitä, että joulu saa tulla ja valloittaa kodin
jokaisen nurkan ja sen jokaisen asukkaan!

Eilen kannettiin joululaatikot vintiltä alas ja
tupa alkaa pikku hiljaa punertua sekä koristautua jouluun.

Tämä joulun alusaika on niin parasta 



 Ja nyt laitetaan pystyyn arpajaiset tämän ihanan ajan 
kunniaksi!

Minulla on ilo arpoa jollekkin teistä, onnekkaalle
tämä upea ja monipuolinen joulukirja:

Ilona Pietiläisen 
Satumainen Joulu 

Kirja on valtoimenaan toinen toistaan
kauniimpia joulukuvia,
sieltä löytyy myös maukkaita reseptejä
sekä
monia puuhasteluohjeita.

Kirjasta löytyy myös tarinaa meidän joulustamme 

Tämä kirja on sellainen, että sitä ei kerta lukemalla
saa luettua.
 Siitä täytyy oikein nautiskella,
sen pariin on palattava aina uudestaan ja uudestaan,
henkäillä kuvien kauneutta 
ja vähän sivujakin silitellä.

Niin kaunis se on.


Arvontaan pääset osallistumaan siten,
että jätä kommentti tähän postaukseen 
ja 
kerro mikä sinun joulussasi on parasta 

Arvonta alkaa just nyt ja päättyy tämän viikon 
sunnuntaina 19.11.2017.

Ensi viikon alussa on voittaja selvillä
ja
 tämä kirja lähtee sulostuttamaan jonkun
onnekkaan joulua.







59 kommenttia:

  1. Tama joulukirja voisi tuoda meille vahan joulutunnelmaa.Valitettavasti se tunnelma puuttuu taalta alkuperaisen joulun maasta...

    VastaaPoista
  2. Joulussa on parasta kutkuttava odotus, tunnelma ja perinteet.

    VastaaPoista
  3. Parasta joulussa on ihana tunnelma ja lapsen odottava ilo.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Kiireetön aika perheen kanssa,joulupöytä ja lasten riemu lahjoja avatessa.

    VastaaPoista
  5. Minusta joulussa on ihaninta joulun odotus yhdessä lasten kanssa, kodin koristaminen pienillä joluisilla jutuilla, joulukalenteriyllätykset, joululaulut ja tietenkin joulun todellinen sanoma! Ihana arvonta! :)

    VastaaPoista
  6. Ilonan kirjat on kyllä ihania! ❤

    Parasta omassa joulussani on kiireetön, yhteinen aika läheisten kanssa ❤
    Nyt kun omat lapset ovat jo nuoria aikuisia, niin tapa viettää joulua on rauhoittunut seesteiseksi yhdessäoloksi ilman joulustressiä ja ylenpalttista touhuilua. Välillä vietämme joulua pienemmällä ja välillä taas hieman isommalla porukalla.

    VastaaPoista
  7. Joulussani parasta on kynttilät, joulupuuhat, joulumusiikki, perheen kanssa yhdessäolo, pienen tonttutytön puuhien seuraaminen ja omppuposkien suukotus! ❤
    T.Maaria

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Rauhoittuminen, perheen yhteinen aika, hyvä ruoka :)

    VastaaPoista
  10. Aattoillan rauha koristellussa ja siivotussa kodissa, kun pukin käynti ym tohina on ohi outimarja at yahoo.com

    VastaaPoista
  11. mein weihnachten ist für die familie mit geruhsamen friedlichen beisammensein gutes essen und kekse.
    wünsch ich allen anderen auch
    vielleicht hab ich glück und gewinne das schöne buch
    lg elfriede

    VastaaPoista
  12. Joulun odotus, tunnelma ja lämmin yhdessäolo ja perinteet ovat parasta joulussa.

    VastaaPoista
  13. Joulusta parasta on rauhoittuminen, yhdessäolo perheen kanssa sekä herkulliset ruuat.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Joulussa on parasta sen odotus ja yhdessä olo. Joulua valmistellaan jo hyvissä ajoin ennen aattoa. Nautitaan tunnelmasta kynttilöin, valoin ja koristellen kotia. Ihanaa aikaa ja ihana olisi voittaa tämä suloinen joulukirja.😘

    VastaaPoista
  15. Parasta on kyllä valmistelut ja itse odottelu. Tänään aloitin hieman jo koristelut ja pidänkin siitä että koti pikkuhiljaa valnmistuu suurta juhlaa varten.

    VastaaPoista
  16. Hiljalleen aloitettu joululahjojen valmistelu virittää pikkuhiljaa joulutunnelmaan ja joulu hiipii huomaamatta lähemmäs ja lähemmäs.Kun kaikki valmistelut on tehty niin rauhaisa yhdessäolo ja joululaulut on parasta joulussa.

    VastaaPoista
  17. parasta on perheen yhteinen kiireetön aika,voi katsoa jouluohjelmia,pelaa lautapelejä,syödä herkkuja ja vaan huilailla :)

    VastaaPoista
  18. Joulurauha,hyvä ruoka ja läheisten/rakkaiden läsnäolo ❤️🌲

    VastaaPoista
  19. Joulussa parasta on yhteinen aika läheisten kanssa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Joulu lumen keskellä Inarin kupeessa tekee Joulusta juhlan!!

    VastaaPoista
  21. Siivottu koti, hyvä ruoka, perheen seura ja kiireettömyys ❤️

    VastaaPoista
  22. Joulussa on parasta se kun joulua saa alkaa laittamaan kotiin,Minä alan laittamaan sitä jo marraskuun alusta. sitä kun koti pikkuhiljaa muuttuu, olen aina sanonut että jouluna koti on parhaimmillaan..sen loiste valosarjat, havuoksat/köynnökset/tuikut ja kynttilät, joulussa parasta on sen tunnelma, jo paljon ennen itse H-hetkeä se tunne käy piipahtamassa mielessä, hetkeen sanot "tuntuu ihan kuin olisi jouluaatto" rakastan itse tunnelmaa..rakastan kun saan mennä kauppoihin hypistelemään kauniita joulutavaroita..Joulumuusiikki on ihanaa, se luo joulun H-hetkiin täydellisen tunnelman..ruoka, joihin on panostettu tekemällä mahdollisimman paljon itse..kaunis kattaus, kaikki mikä liittyy vaan jouluun on parasta jaheiiiii jouluelokuvat ne on joulussa myös ihan parasta :)Joulu se on vaan niin parasta aikaa :)

    VastaaPoista
  23. Joulun odotus, valot, yhteinen aika, jouluyön hiljaisuus ❤

    VastaaPoista
  24. On ollut rankka vuosi, joten eniten kaipaan rauhoittumista kotiin ja yhdessäoloa. Levätään, ulkoillaan ja syödään hyvin.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Joulussa parasta on yhdessäolo perheen kanssa <3

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Joulussa kaikkein parasta on kun saa kaikki lapset kotiin ja tänä vuonna meän joulu on oikein extra ihana sillä saimme kesäkuussa ensimmäisen lapsenlapsen, pienen Oscar-pojan ❤

    VastaaPoista
  27. Perheen kanssa yhteinen rauhahaisa aika.
    marita.ahola@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Minusta joulussa parasta on perheen yhteiset joulunalustouhut ja itse joulunajan kiireettömyys ❤

    VastaaPoista
  29. Varmaan odotus, jo aika ennen joulua joka sit huipentuu perheen kanssa vietettyyn yhteiseen aikaan joulun pyhinä.
    onnenkisu@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Rakkaat siinä ympärilläni:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  31. Joulussa parasta on rakkaat ihmiset ja joulun tunnelma 😍
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Rauhoittuminen perheen ja lähisuvun kanssa yhteiseen ajanviettoon.
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Parasta on se, kun koko perhe kokoontuu yhteen viettämään joulua, ja saa luvan kanssa syödä suklaata ja muita jouluherkkuja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Joulussa parasta on tunnelma, tuoksut, maut, yhdessä olo perheen kanssa ja lasten ilo <3 lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Joulussa tykkään tunnelmasta ja siitä, kun lapset niin kovin odottaa joulupoukkia ja lahjoja, sekä tottakai kinkku on joulussa mös parasta!

    VastaaPoista
  36. Joulussani on parasta kiireetön yhdessäolo perheen kanssa ja lapsen ilo.

    VastaaPoista
  37. parasta on tunnelma ja läheiset

    VastaaPoista
  38. Joulussa parasta on rauha ja se että koko perhe vain on!!

    VastaaPoista
  39. Joulussa on parasta perhe ja sukulaiset. Joulun tunnelma. <3

    VastaaPoista
  40. Joulussa parasta joulunrauha ja läheiset. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Tässä kyseisessä joulussa on parasta se että pitkän lapsettomuuden jälkeen saamme esikoisen ja hänen laskettuaikansa on 14.12 <3 oon aina rakastanut joulua ja nyt se saa vielä suuremman merkityksen esikoisemme myötä :)
    annutih@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Joulussa parasta on kiireettömyys,sohvalla röllöttely lasten kanssa ja kinkku:P

    VastaaPoista
  43. Joulurauha, joulutunnelma ja joulusta nauttiminen perheen kanssa(mikä koko perheen kanssa ei varmaan koskaan toteudu!)

    VastaaPoista
  44. Joulussa parasta on kaikki ihanat herkut, yhdessäolo ja kauniit koristeet.

    VastaaPoista
  45. Joulussa parasta on tunnelma, rauhoittuminen ja kaikki ihanat jouluherkut!

    VastaaPoista
  46. Joulussa parasta on joulun sanoma, rakkaus ja rauha, läheisten kanssa jaettu tunnelma, valot ja tuoksut.

    VastaaPoista
  47. Joulussa on parasta lasten riemu ja yhdessäolo.
    riitta.stenhammar@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Parasta joulussa on odotus sekä tietysti kuusen ja piparien tuoksu :)

    Joulua odotellen: Tiina

    VastaaPoista
  49. Parasta joulussa on odotus sekä tietysti piparien ja kuusen tuoksu :)

    Joulua odotellen: Tiina

    VastaaPoista
  50. Joulussa on parasta joulun sanoma ja rauha.

    VastaaPoista
  51. Det beste med julen er å samle hele familien,masse god mat og lange kvelder!
    annemarigabrielsen@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Joulun ihana tunnelma ja kaikki rakkaat ihmiset koolla <3
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Parasta joulussa on joulun odotus sisustamalla kotia jouluisin koritein, leipomalla pipareita yhdessä tyttäreni kanssa, kuuntelemalla joulumusiikkia ja nähdä jännittynyt ilo tyttärenissäni mitä lähemmäs jouluaattoa saavutaan. Ja iloitsen siitä, että voin salaa ostaa lahjoja rakkailleni ; )

    Ainoa mikä varjostaa tätä joulua on rakkaimman läheiseni poismeno, pappani lähti ajasta ikuisuuteen viikko sitten... siinä jää väliin isänpäivä, hänen syntymäpäivänsä joulukuun viidentenä sekä joulu ja ihan jo ahdistaa ajatella, ettei voi mennä hänen kotiinsa viemään lahjaa vaan hautausmaalle... ; (

    VastaaPoista
  54. Joulussa parasta on odotuksen tuoma jännitys ja yhdessä puuhastelu. Kun koti on siisti, kuusi koristeltu ja kynttilät palamassa on ihana kietoutua hämärään, sulkea silmät ja nauttia joulumusiikkikimarasta suklaata napostellen. Mieluiten ennen aattoa, koska silloin ei lapsiperheessä ole rauhallisesta tunnelmasta tietoa :)

    VastaaPoista
  55. Joulussa parasta on ehdottomasti se yhteenkuuluvuuden tunne kun istutaan perheen ja läheisten kesken samassa pöydässä ihania jouluherkkuja syöden. :)
    blueflyingsnow@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Parasta on hyvä ruoka ja yhteinen aika

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  57. Joulussa parasta on yhdessäolo rakkaiden kanssa sekä tuoksujen, makujen ja kynttilänvalon tunnelma♥

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)