torstai 25. syyskuuta 2014

Kahden keskistä laatuaikaa


Eilen tuli kuluneeksi 9 vuotta, kun  minusta tuli Rouva.
9 vuotta sitten sanoimme "Tahdon" <3
Yhä edelleen sen sanomme. Haluamme tahtoa
 ja rakastaa joka hetkessä, joka tilanteessa!

Eilistä juhlapäivää ei sen kummemmin juhlistettu,
leivoin kyllä "Salaisen reseptin Suklaakakkua" iltakahville.
Sitä samaa, jonka avulla aikoinaan löytyi tie miehen sydämeen ;)

-------------------------------------

Me otettiin viikonloppuna varaslähtö hääpäivän viettoon.
Saimme lapsukaiset yökylään ja lähdimme KAKSIN Ouluun!
Kävimme rauhassa kahvilla, syömässä, vähän shoppailemassakin
ja vain vietettiin aikaa kaksin yhdessä <3 Ilman kiirettä!

Meitä onnisti, kun saimme yöpyä viihtyisässä Scandic-hotellissa .
Hotelli sijaitsee ihan Oulun keskustassa. Shoppailupaikat,
kahvilat ja ravintolat ovat pikkukävelymatkan päässä.
Elokuvateatteri sijaitsee hotellin kanssa samassa rakennuksessa.




Tilava ja tunnelmallinen hotellihuoneemme sijaitsi 6. kerroksessa, 
josta oli hienot näkymät kaupungin ylle.


Lasitetulta parvekkeelta seurasimme iltamyöhällä
vastarannan ilotulitusta ja otimme siitä osan omalle
juhlapäivällemme ;)



 Scandic on Pohjoismaiden johtava,
 kestävää kehitystä tukeva hotelliketju.
Scandicin päätavoite on saada asiakkaat viihtymään
ja siinä oli kyllä onnistuttu enemmän kuin hyvin!
Henkilökunta oli todella ammattitaitoista ja 
ystävällinen palvelu seurasi meitä niin hotellin respassa,
hotellin käytävillä kuin aamiaisellakin. 


 Hotelliaamiainen on aina niin ihanaa luksusta :) !
Miten loistavaa on saada mennä valmiiseen pöytään ja 
nauttia mitä maukkaampia makuja ja sen useampia sortteja!



Pohjoismaiseen tyylin sisustetun hotellin aula on tyylikäs.
Tykkäsin erityisesti paljon aulan ja ravintolan valaisimista.
Aulassa sijaitsee respan lisäksi myös Scandic-shop sekä
lehtien lukunurkkaus samaten kuin lasten puuhapaikka.


 ....Niin meilläkin :) !

Ja juurikin tämä kahden keskinen luksus-viikonloppu
oli yksi niistä kaikkein odotetuimmista!

-------------------------------------------------------------

Yhteistyössä Scandic Oulu


12 kommenttia:

  1. Onnellista hääpäivää ja paljon onnen vuosia lisää :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vuosipäivän johdosta. Meillä tuli viikko sitten täyteen 12 vuotta ja lähdetään myös minilomalle huomenna ihan kahden kesken. Ihania pikku irtaantumisia ja parisuhteen tuuletusta pienetkin hetket ihan kahden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut Niina myöskin teille <3 <3 Ja ihanaa minilomaa :) !
      Kyllä se aina kummasti vain piristää kun saa hetken olla kaksin kaikessa rauhassa.

      Ps. Sun viime postaukseen jättämä kommentti ei millään ilmesty tuohon kommenttikenttään vaikka kuinka sitä koitan julkaista.En tiiä miksei??Mutta tiiät, että luin sen ja ilahduin siitä kovasti,mutta julkaistua en sitä saa... :(

      Poista
  3. Onnea teille ihanaiset...te olette kyllä niin valtavan herttainen ja onnellinen pari <3

    Te jos ketkä ansaitsitte tuon ihanan viikonlopun...taatusti nautinto koko reissu!

    VastaaPoista
  4. Ihania irtiottoja tälläiset <3 sitä tuntuu aina ykskin yö tosi pitkältä ajalta kun on lapsista erossa mut on ne vaan silloin tällöin niin paikallaan ja ansaittuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä totta joka sana!!
      Meijän edellisestä vastaavasta oli aikaa reilu 4v. että olihan se jo aikakin ;)
      Täytyy koittaa ottaa irtiottoja jatkossa hiukan tiuhempaan!

      Poista
  5. Onnittelut hääpäivän johdosta <3
    Upean reissun olette kyllä ansainneet !

    VastaaPoista
  6. OOOOHH, superonnea mielettömistä vuosista!! Meillekkin tulee 12v. yhteiseloa lokakuussa täyteen ja olin suunnitellut juurikin vastaavanlaista "pakoa arjesta kaksin", mutta menee työvuorot niin päikseen ettei mihkään pääse.. =( pohjoismaalainen hotelliaamiainen on juuri se mitä kaipaan, täällä kun ei aamiaista syödä ja korkeintaan silloinkin makeaa niin muffinsit ja donitsit oikein äklöttää...Suomessa asuessa käytiin ystävien kanssa joskus hotelleissa brunsseilla, ei ollut monesti edes pahan hintaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3
      Ja suuret onnittelut myös teille yhteisistä vuosista jo näin etukäteen <3 <3

      Nuo aamiaiset on aina niin luksusta :) Sortteja vaikka kuinka ja kaikki toinen toistaan maittavampia!Ja vielä kun se saatiin tällä kertaa nautiskella ilman kiirettä ja ilman kaatuneita maitolaseja ja pöydästä karkailevia lapsukaisia ;) ihan parhautta!

      Poista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)