Viikonloppuna saimme viettää oikein laatuaikaa blogisiskojen kanssa.
Kiireetöntä aikaa, kuulumisten vaihtoa, vierailua Villahovissa
ja sen ihastelua sekä Hovin emännän loihtimien tarjoilujen nautiskelua.
Niin monta hauskaa hetkeä ja syvällisiä keskusteluja on taas talletettu
muistojen kätköihin. Kiitos tytöt!
Tällä reissulla päätimme tutustua Porvooseen!
Kaupunki ihastuttaa pastelliväreillään ja toinen toistaan
suloisemmilla pikkuisila puutaloillaan ja puodeillaan.
Kapeilla mukulakivikaduilla riitti vilskettä koko lauantaipäivän
ajaksi. Melkein koko päivä mekin saatiin siellä kulumaan.
Vasta iltahämärissä lähdimme pois.
Koko Vanha Kaupunki oli koristeltu parhaimpiinsa.
Havuköynnöksiä ja kauniita asetelmia oli runsaasti.
Ihana jouluinen Porvoo <3
Upeita esillelaittoja, lyhtyineen ja koristuksineen oli
myös monen liikkeen edustalla.
Vanilla Home oli yksi niistä liikkeistä, joissa olisin voinut viettää
pitkästi aikaa, kaikkea ihanuutta katsellen ja hypistellen.
Valikoima oli runsas mm. Greengate, Lexington, Riviera Maison
ja monta muuta merkkiä on heillä edustettuna.
Kannattaa poiketa jos Porvoossa kuljette.
Sieltä löysin muutaman lahjan pukin konttiin.
Ostoksia en tässä nyt esittele, koska tiedän
lahjan saajan täällä blogissa vierailevan.
Vanille Homen fb-sivuille löydät
TÄÄLTÄ
Näitä kauniita, vanhoja rakennuksia olisin voinut
katsella, kuvata ja ihastella vaikka miten kauan.
Niin kaunista!
Tänne on ehdottomasti päästävä kesällä uudelleen.
Voin kuvitella,että kaunista on silloinkin <3
Reissusta ja Villahovin vierailusta kuulette lisää
seuravissa postauksissa, joten pysyttehän mukana :)