keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kaikki niin kaunista


Sadepäivän heipat!

Vielä on pari ihastuttavaa paikkaa esittelemättä
meijän blogitreffeiltä.

Tänään vien teidät ihastuttavaan ja niin
valtavan kauniiseen putiikkiin nimeltä:


Pieni Pihapuoti sijaitsee Kokkolassa,
Pakkahuoneenkatu 30,
kävelymatkan päässä keskustasta.
Pieni Pihapuoti löytyy myös Fb:sta

(Olin ihan järkyttynyt, että moinen ihanuus sijaitsee meiltä
n.vartin matkan päässä enkä oo tiennyt siittä mitään :O!?!?!)


Luulen, että Puotia esitellessäni annan nyt kuvien
kertoa mitä kaupan kauneudella tarkoitan :)


Suloisen herkät Enkelimekot ovat puodin pitäjä
Pian omaa suunnittelua ja käsityötä.
Myös muita käsityönä tehtyjä tuotteita löytyy Puodista.



Suosittelen Puotia Teille, jotka ette oo sielä vielä
vierailleet. Sinne kannattaa lähteä kauempaakin
kaikkea kaunista ihastelemaan ja tekemään ihania
ja edukkaita löytöjä niin itselle kuin lahjaksikin.


 Aurinkoinen ja iloinen Pia otti meidät blogisiskot
niin lämpimästi vastaan ja pääsimme vierailemaan 
myös heidän kauniiseen kotiinsa <3 
(Sanat kaunis ja ihana toistuvat nyt koko ajan tässä postauksessa,
mutten voi nyt välttyä näiden sanojen käytöltä ;)
Ymmärrätte varmasti miksi en...?)






 Lämmin kiitos vielä Pia!


Täällä jatketaan sadepäivän viettoa ja 
hoidellaan neljää pientä kuumepotilasta <3

Mukavaa päivän jatkoa Lukijani!

8 kommenttia:

  1. Ystävät <3 Kiitos ihanasta viikonlopusta <3

    VastaaPoista
  2. Tuo tinnelma oli kyllä jotain aivan uskomattoman ihanaa ja kun sen vielä sai jakaa juuri teidän kanssa <3

    VastaaPoista
  3. Oon löytäny tuon pihapuodin jo vuosia sitten ja aikoinaan ostin siskojen lapsille niitä sydänhenkareita nimikoituna. Kaikkea ihanaa sieltä löytyykin. Noita enkelimekkoja oon aina ihastellut, ehkä joskus vielä sorrun ostamaankin...
    Pikaista paranemista muksuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista. Kai täällä alkaa tauti helpottaa, mutta onhan sitä jo viikko(!!!!!) sairastettu. Pihalle tekee jo hurjasti mieli vaan vieläki ootellaan sitä kuumeetonta päivää.

      Mulle tuo Pihapuoti oli ihan uusi tuttavuus ja sinne on kyllä palattava ;)

      Kivaa viikonloppua teille sinne naapuriin :)

      Poista
  4. Pitääkö sitä tästä nyt lähteä Kokkolaan?? Ilmeisesti kyllä :) Voi ihanuus mikä puoti!

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti täytyy ;)
    Ja samalla tervetuloa tänne meille <3

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)