maanantai 7. maaliskuuta 2016

Talvihorros takanapäin


Pitkästä aikaa täällä!
Ihan järkysti on kulunut aikaa viime postauksesta!!

"Kevät keikkuen tulevi" sanotaan...
minusta tuntuu, että tämä kevät on edennyt ihan 
valtavin harppauksin! 
Ei ehkä niinkään kevään merkkejä ole vielä kovin
paljoa näkyvissä, linnunlaulua lukuunottamatta, 
mutta kun kalenteria katsoo ei meinaa
perässä pysyä.

Kiirettä on pitänyt joka taholla ja sen vuoksi on 
blogimaailmakin joutunut ihan hunningolle.
Pahoittelut siitä 


Valtavan kivaa on kuitenkin se,
että vaikka postaustahti on viime aikoina ollut
ihan julmetun hidasta niin silti täällä vierailette
ja käytte juttuja lukemassa.
Instassakin olette meille löytäneet
ja fb:n puolella on mukava määrä tykkääjiä!
Ihan hurjan iso kiitos siitä  


Maaliskuussa mennään ja talvilomat
lomailtiin jo viime viikolla!

Nämä molemmat ovat mun mielestäni
 varmoja kevään merkkejä.
 Siihen vielä lisäksi vettä tiputtelevat räystäät,
 lämmenneet mittarilukemat ja ihanan valoisat aamut.

Ai että tykkään!

Instassa olikin jo esillä kuva pintaremppa-aikeista, 
uutta ja ihanaa tapettia seinälle.
Tämän talon remonttireetta ja -reiska ovat 
siis heränneet talvihorroksesta :)

On sillä keväällä ihmeitä tekevä ja varsin 
voimaannuttava
vaikutus!!!


Kovassa kevään kaipuussani ostin joku
aika sitten lankaköynnöksen tuomaan tupaan vihreyttä.
Ulos tuota vihreyttä joudutaan vielä jonkun aikaa
odotella sen verran paljon on ainakin täällä vielä 
lumikerrosta jäljellä.


Kiireisestä arjesta huolimatta lupaan tänne palata
useammin ja tiuhemmalla tahdilla!

Keväälle ja kesälle on jo suunnitteilla muutamia 
mukavia projekteja ja puuhasteluita.
Niistä kerron lisää, kun ovat ajankohtaisia.

Lähiaikoina postailen myös , tuosta jo mainitusta,
tapetointiurakasta. 
Toivottavasti saadaan se pikapuoliin tehtyä.
Sormet syyhyää jo kovasti vatupassin ja 
liisterisangon suuntaan.
Tapetti, joka seiniin valittiin on niiiiiin kaunista,
etten malta odottaa urakan valmistumista!

Näistä ja kaikenlaisesta muusta lisää kevään kuluessa.

Kiva, että olette täällä matkassa mukana  




13 kommenttia:

  1. Teillä on niin huikean kaunis keittiö!!

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä horrosta on näkynyt tässäkin talossa, kaikki hommat tuntuu niin nahkealta. Jospa sitä tässä innostuu, kun aurinko paistaa aina vaan enemmän. Vesikin tippuu räystäältä, kyllä se on kevättä!
    Mielenkiinnolla odotan teidän remppakuulumisia.
    Hyvää Naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti tuo aurinko vaikuttaa :)
      Tiedä sitten onko se talvihorrosta vai viekö ne vain nuo talven lämmitys- ja puunkantohommat sen kaiken energian, jonka vois käyttää suoraan kodin laittamiseen ja sisusteluun??

      Aurinkoisia ja pirteitä päiviä <3

      Poista
  3. Voi että miten ihana tuo keittiön nurkkaus on...tuo tunnelma, rosoisuus, vanhat huonekalut...kaikki ❤️ Ihanaa remonttireiskailua ❤️

    VastaaPoista
  4. Huokaus miten kaunis tuo teidän keittiö <3 Ihana kun pian nähdään ja tosiaan super ihana kun kevät tulee! Tapetointiurakka postausta odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3
      Kyllä tuota tapaamista on ootettu, pitkään ja hartaasti!
      Enää reilu viikko ja nähdään! Huippua <3

      Poista
  5. Ihana tuo teidän puuhellanurkkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tykkään siitä ihan kympillä!
      Meidän kodin ehkä 1 parhaimpia kohtia <3

      Poista
  6. Tuo teidän keittiö on niin ihana! Oon miettinyt, oliskohan meidänkin puuhellan takana tiiliseinä niin hyvässä kunnossa, että sen saisi sieltä näkösälle. En tiedä uskaltaako koittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiskohan sitä mistään kohtaa huomaamattomasti kurkata??
      Tää meijän aarre tuli esiin ihan vahingossa, kun purettiin tältä seinältä vanhoja tiskikaappeja pois ja kaapin mukana irtosi vähän liikaa seinälaastia....ONNEKSI ♥

      Poista
  7. Voi miten toi teidän keittiön tiiliseinä on niiiin ihana!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta viestistäsi :)